Pieni pelaajamäärä vaikeutena: MPS/Atletico Malmi – HyPS 4–2 (2–2)
10.9.2018 10:01 Uutiset / Pääsivusto

HyPSin Helsingin-matka päättyi 2–4-tappioon.

HyPS joutui antamaan tälle kaudelle tyypilliseen tapaan vastustajalle tasoitusta, kun se kohtasi lauantaina 8.9. Pukinmäessä MPS/Atletico Malmin: pääasiassa loukkaantumisten vuoksi HyPSillä oli vain yksi vaihtopelaaja.

Kotijoukkue aloitti pelin vahvasti, sillä se siirtyi johtoon jo neljän minuutin kohdalla. Kymmenkunta minuuttia myöhemmin keltapaidat tekivät toisen osuman, kun HyPS ei onnistunut purkamaan maalille annetusta keskityksestä syntynyttä tilannetta.

Vierailijakin pääsi vähitellen mukaan peliin. Puolen tunnin kohdalla John Keister ja Omid Musawi laukoivat terävästi, mutta kotijoukkueen maalivahdin hyvät torjunnat estivät maalien synnyn.

Tulostakin syntyi, kun Saku Matilainen teki 35 minuutin kohdalla tilanteeksi 2–1. HyPS tasoitti viisi minuuttia myöhemmin suoraviivaisen hyökkäyksen päätteeksi John Keisterin osumalla.

Kotijoukkue aloitti toisen jakson ensimmäisen tapaan räväkästi tehden kolmannen maalinsa 51. minuutilla ja jakson puolivälissä neljännen. Koska HyPSiltä puuttuivat tuoretta voimaa tuovat vaihtopelaajat, sillä ei ollut edellytyksiä vastata Malmin onnistumisiin, joten lopputulokseksi jäi 4–2.

HyPS putosi sarjataulukossa yhden sijan kuudenneksi.

HyPSin kokoonpano:

Kimi Koliseva, Juho Sillanpää, Saku Leinonen, Miro Purosto, Ibech Ferdinand, Tran Ky Sieu, Joona Järvinen, Saku Matilainen, Omid Musawi (70 min Henrik Pullinen), John Keister ja Bio Konta.

HyPSin seuraava ottelu on lauantaina 15.9. kello 15, jolloin Hyvinkään urheilupuistoon tulee vieraaksi sarjajohtaja Lahden Reipas.


   
Lisää uutisia
Hyvinkään Palloseura ry
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930
 
Kategoriat