Seppo Keisu jatkaa HyPSin puheenjohtajana
25.10.2017 21:18 Uutiset / Pääsivusto

Seppo Keisu johtaa jatkossakin HyPSin johtokuntaa.

Hyvinkään Palloseuran syyskokous valitsi yksimielisesti Seppo Keisun jatkamaan seuran puheenjohtajana myös seuraavan 2-vuotiskauden.

Vuodesta 2016 alkaen Hyvinkään suurinta urheiluseuraa johtaneen Seppo Keisun aikana HyPSin taloudellinen tila on parantunut merkittävästi, ja tälle tilivuodelle on odotettavissa huomattava toiminnan tuloksen elpyminen.

Kaksi todella isoa junioriturnausta, kesäkuussa järjestetty 116 joukkueen Intersport-turnaus ja elokuussa peräti 139 joukkuetta kerännyt Pelimatkat.com Eloturnaus, vaikuttivat merkittävästi tämän vuoden positiiviseen tulokseen.

HyPS ei aio kuitenkaan tyytyä nykyiseen tilanteeseen, vaan seura kehittää toimintaansa monella sektorilla, ja esimerkiksi turnauksia tullaan kasvattamaan. Aikuispuolella tarjolle tulee naisten ja miesten harrastejalkapallotoimintaa.

Merkittävä rooli HyPSin kehityksessä tulee olemaan uudella toiminnanjohtajalla, jonka HyPS palkkaa lokakuun aikana.

Seppo Keisun johtamassa HyPSin johtokunnassa jatkaa vanhana jäsenenä Teemu Haikonen. Erovuorossa ollut Matti ”Juppe” Honkakangas on myös jatkossa johtokunnan jäsen. Uusina jäseninä HyPSin johtokunnassa aloittavat vuoden 2018 alussa Mika Pölönen-Elokorpi ja Pekka Virtanen.


   
Lisää uutisia
Hyvinkään Palloseura ry
«  Huhtikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30
Kategoriat